DSCF4824

UTÖN SAARI on Suomen eteläisin asuinpaikka ulkomerellä lähellä Ahvenanmaan rajaa. Se on yksittäinen saariryhmä, johon pääsaaren lisäksi kuluu lähellä olevat luodot. Niistä osa lukeutuu Saaristomeren kansallispuiston uloimpaan osaan. Pääsaaren ja luotojen väliin jäävä suojaisa luonnonsatama on tarjonnut ja tarjoaa tärkeän suojapaikan aluksille. Sijaintinsa takia Utö on ollut aina keskeisten merireittien varrella.

Saarella on ollut 1600-luvusta lähtien luotsi-, majakka-, tulli- ja sotilastoimintaa. Eri aikakausina rakentunut kylä on keskittynyt tiiviisti majakan ympärille. Loput saaresta on luonnontilaista asuttamatonta aluetta.

Nykyään saarella asuu vakituisesti reilu 30 ihmistä. Saarella on toimiva majakka, Suomen tärkeimpiin lukeutuva luotsitukikohta, maamme pienin ala-aste, majoitustoimintaa, säähavainnointitukikohta pieni kirjasto ja kauppa.

Saari on kaksikielinen. Etenkin alkuperäiset asukkaat ovat ruotsinkielisiä ja toivovat usein sitä käytettävän mikäli mahdollista.

majakalta2

Palvelut

KAUPPA on auki ympäri vuoden, mutta talviaikaan vain muutaman tunnin päivässä. Valikoima on olosuhteisiin nähden hyvä ja hinnat pääosin samat kun mantereella. Kyläkaupasta ostaminen tukee sen toiminnassa pysymistä, joten ruokaa kannattaa tuoda mantereelta rajoitetusti.

SAAREN VESI suodatetaan käänteisen osmoosion avulla merivedestä pienellä omalla vesilaitoksella. Vesi on Suomen kalleinta.

SÄHKÖ tulee mantereelta ja on myös kallista.

MAJOITUS Saarella on majoitustoimintaa ympäri vuoden. Hotelli toimii armeijan vanhoissa rakennuksissa ja tarjoaa seisovan pöydän sesonkiaikaan.

MAJAKKA Sisään majakkaan pääsee turistiryhmien kanssa. Kaupan ilmoitustaululta löytyy tietoa.

niemeltä

Luonto

SAAREN LUONTO on ulkomerellistä ja jatkuvan tuulen pyyhkimää, mutta kulttuurimaisemaa kylän kohdalta.

ILMASTO on ulkomerellinen. Lämpötila on usein korkeampi kuin mantereella. Tuuli tekee ilmasta useimmiten kylmemmän tuntuista kuin mantereella. Lämpötila- ja tuuliennusteet sekä reaaliaikaiset tiedot löytyvät www.uto.fi sivujen kautta, sekä Ilmatieteenlaitoksen sivujen kautta löytyy Utön paikkakohtainen tiedote. Saarella ollessa voi reaaliaikaisia lukemia tarkastaa Säähavaintoaseman seinästä, joka sijaitsee 200m päässä residenssistä. Tuulenpitävä ja ajankohtaan nähden lämmin vaatetus on välttämätön kaikkina vuodenaikoina. Talvella varustuksen on oltava kylmiin olosuhteisiin sopiva. Maastoon sopivat jalkineet ja kumisaappaat, joissa on liukkaalla pitävä pohja mahdollistavat ulkoilun ympäri saarta.

ULKOILU on suositeltavaa oikean vaatetuksen turvin. Jokainen vuodenaika on ulkomerellä ja sen sää ja valo-olosuhteissa erilainen ja kokemisen arvoinen.

venevajoja